Sekä rakennetun ympäristön kestävyyden että ihmisen hyvinvoinnin takia asuntojen olisi kyettävä tilallisesti uusiutumaan ajassa käyttäjän tarpeisiin vastaten. Vaikka asuinrakennusten kykyä mukautua ajassa on käsitelty laajasti eri näkökulmista, on erilaisten sekä ajassa muuttuvien asukastarpeiden ja asuntojen mukautumiskyvyn välistä jännitettä käsitelty liian vähän. Toisaalta, on kiinnitetty liian vähän huomiota siihen, miten asunnon mukautumiskykyä voidaan arvioida.
Tutkimukseni kohdentuu näihin aukkoihin, jota olemassa olevaan tutkimustietoon jää. Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu ymmärrykseen asunnosta personoitavana tilana, ja siihen liittyviin teorioihin yksilö-ympäristö yhteensopivuudesta, ympäristön tarjoumista sekä asunnon tuki- ja muunto-osista. Kvalitatiivinen tutkimusprosessi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa tarkastelee asukastarpeita ja toinen osa arvioi suomalaisten kerrostaloasuntojen kykyä vastata asukastarpeisiin mukautumiskykynsä ansiosta.
Asukastarpeita tarkasteltiin fokusryhmähaastatteluilla, jotka toteutettiin kahdessa sarjassa Turussa ja Tampereella vuosina 2016-2020. Ensimmäisessä fokusryhmähaastattelujen sarjassa käytettiin osallistavaa valokuvamenetelmää. Toisessa fokusryhmähaastattelujen sarjassa hyödynnettiin ensimmäisten haastattelujen tuloksia konkretisoivia virikeasuntoja, ja näiden yhteiskehittelyä.
Asuntojen mukautumiskykyä arvioitiin asukastarpeiden pohjalta. Tarkastelu tuottaa rikasta tietoa siitä, mitä asuntosuunnittelussa on huomioitava, jotta voidaan toteuttaa sekä nykytilanteessa houkuttelevia, mutta myös yksilöllisiin ja sosio-kulttuurisiin tilanteisiin ajassa mukautuvia kaupunkiasumisen ratkaisuja.
Tutkimuksen tarpeellisuutta korostavat kaksi arkkitehtisuunnitteluun liittyvää laajaa paradigman muutosta: paitsi käyttäjäkeskeisyyden, myös kestävyyden tavoitteet. Houkuttelevien, mutta ajassa mukautuvien asuintilojen teoretisointi kehittää käsitteitä asuntosuunnittelun käyttäjäkeskeiseen uudistamiseen ja siten jopa asuntosuunnittelun teoriaperustan avartamiseen.
Tutkimukseni kohdentuu näihin aukkoihin, jota olemassa olevaan tutkimustietoon jää. Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu ymmärrykseen asunnosta personoitavana tilana, ja siihen liittyviin teorioihin yksilö-ympäristö yhteensopivuudesta, ympäristön tarjoumista sekä asunnon tuki- ja muunto-osista. Kvalitatiivinen tutkimusprosessi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa tarkastelee asukastarpeita ja toinen osa arvioi suomalaisten kerrostaloasuntojen kykyä vastata asukastarpeisiin mukautumiskykynsä ansiosta.
Asukastarpeita tarkasteltiin fokusryhmähaastatteluilla, jotka toteutettiin kahdessa sarjassa Turussa ja Tampereella vuosina 2016-2020. Ensimmäisessä fokusryhmähaastattelujen sarjassa käytettiin osallistavaa valokuvamenetelmää. Toisessa fokusryhmähaastattelujen sarjassa hyödynnettiin ensimmäisten haastattelujen tuloksia konkretisoivia virikeasuntoja, ja näiden yhteiskehittelyä.
Asuntojen mukautumiskykyä arvioitiin asukastarpeiden pohjalta. Tarkastelu tuottaa rikasta tietoa siitä, mitä asuntosuunnittelussa on huomioitava, jotta voidaan toteuttaa sekä nykytilanteessa houkuttelevia, mutta myös yksilöllisiin ja sosio-kulttuurisiin tilanteisiin ajassa mukautuvia kaupunkiasumisen ratkaisuja.
Tutkimuksen tarpeellisuutta korostavat kaksi arkkitehtisuunnitteluun liittyvää laajaa paradigman muutosta: paitsi käyttäjäkeskeisyyden, myös kestävyyden tavoitteet. Houkuttelevien, mutta ajassa mukautuvien asuintilojen teoretisointi kehittää käsitteitä asuntosuunnittelun käyttäjäkeskeiseen uudistamiseen ja siten jopa asuntosuunnittelun teoriaperustan avartamiseen.